Tiistai 18.06.2024
Kanava-lehdessä 4/2024 ilmestyi Robert Wihtolin essee Kiinan talousihmeen epävarmasta tulevaisuudesta. Itse tekstiä en kommentoi, en tunne Kiinan taloutta ja sen nykytilaa. Jonkin verran sain seurata talousuudistuksen alkuvaiheita ja kuulla silloin myös siitä, mihin Kiina oli pyrkimässä: kehitysmaasta teollistuneeksi maaksi.
Ongelmiahan siinä oli, monellakin tapaa. Jotkut asiat pistivät silmään hieman erikoisina tapauksina, ja myös voimakas panostus keskittävään, suorastaan ylikapitalistiseen talouteen (kasvua! kasvua! kasvua!) arvellutti. Krittisiä huomioita sai julkilausua, Kuulijat totesivat hymähdellen, että kyllä meilläkin tuota konservatiivista arvostelua esitetään. Konservatiivinen tässä viittasi kommunisteihin, mikä opetti että poliittinen sanasto pitää lukea aina tilannekohtaisesti. Kuten maantieteelliset suunnat: Helsingistä katsoen Rovaniemi on pohjoisessa, pohjoisesta katsoen Helsinki on etelässä. Joskus oli Pingviini-jäätelöistä mainos, jossa pingviinit saapastelivat tienviittapylvään ympärillä. Pylväässä oli neljä viittaa eri suuntiin, jokaisessa luki jotta ”pohjoinen”.
Julkaisin kerran Aamulehdessä yliön Kiinan erikoistalousalueista (olin niihin tutustunut), varsin kriittisen. Lähetystöstä soitettiin ja kysytiin, voivatko lähettää ryhmän keskustelemaan kanssani Tampereelle. Ei voinut kieltäytyä, kuuluu hyviin tapoihin ottaa vastaan. 4-5 vierasta ja minä jonkun kollegan kanssa isäntinä pyöreän pöydän ympärillä. Suurlähttiläs otti kirjoitukseni esille ja sanoi: ”Tämä oli erittäin hyvä ja kiinnostava artikkeli. Olisiko Teillä esittää lisää hyvää kritiikkiä?”
Varsinaisesti minua Wihtolin artikkelissa kiinnosti vain sen loppu. Kirjoittaja on entisen arvostetun suurlähettilään poika, ja myös yksi niistä joka on tehnyt väitöskirjaansa johtamassani hankkeessa. Eli mitäpä kansainvälisen politiikan kasvattini jutun lopussa sanoo?
Ja sanoohan hän tosi terävästi:
”On myös epäselvää, missä määrin Trumpin johtama Yhdysvallat olisi valmis jatkamaan rooliaan globaalin rauhan takaajana.”
On se minullekin monella tapaa epäselvää, mutta ilokseni Robert näkee ja ymmästää kansainvälisen politiikan ja taistelun vallasta oikeassa ja rakentavassa valossa. Hieman jää kaipaamaan sitä, miten tuo rooli on kantanut hedelmää toisen maailmansodan jälkeisissä sodissa, joissa Yhysvallat on ollut mukana rooliaan toteuttamassa. Vietnam? Indonsia? Lähi-itä? Afganistan ja Irak (2003). Irakissa valitettavasti koettiin se, mitä politiikassa tavoitellaan mutta ei aina saavuteta. Irakin operaatio halusi tuhota terroristit (Irakissa oli ehkä pari mitätöntä ryhmää tuhottavaksi vuoden 2003 alkupuolella), mutta tuloloksena olikin sitten ISIS ja islamilainen Kalifaatti. Eivät kovin rauhantahoisia kasvatteja. Mutta niinhän se on, että aina roiskuu kun rapataan. Onneksi olemme nyt saavuttamassa ikuisen rauhan, josta ennen on voitu vain haaveilla, ei tarvita muuta kuin lopullinen ja viimeinen taistelu joka ei ole koskaan aikaisemmin onnistunut. Nyt mahdollisuus onnistumiseen on todella hyvä.
