Keskiviikko 27.11.2024 Sciencefictionia lakeuksilla: tiedettä vai fiktiota – dystopiaa vai utopiaa?

Vilho Harle

Olen kiinnittänyt aikaisemmassa blogissa huomiota valtiovallan (UM ja PM pyrkimykseen edistää kansainvälisten suhteiden tutkijoiden verkostoitumista; UPI tukee hanketta, ja käynnistyspalaveri lienee pidetty Kansainvälisten suhteiden tutkimuksen seuran (KATSE ry) vuosikokouksen yhteydessä 19.11. Sikäli erikoinen hanke, että KATSE ry on jo toiminut kauan alan tutkijoiden ja harrastajien verkostoitumisen välineenä, ja siinä sillä on ollut kansalaisyhteiskuntaan kuuluvan vapaan akateemisen toiminnan rooli. Nyt ehkä käynnistynyt uusi valtio-johtoinen verkostoitumishanke on tunkeutumassa kansalaisyhteiskunnan varsin pyhälle alueelle. Alla olevassa leikkimielellä kirjoitetussa tekstissä on perusongelmana valtiovallan (Ison Veljen) tunkeutuminen tai pääsy yksityisen ihmisen elämänalueelle. Siis pelottava mahdollisuus valtiovallan tms. tahon yksityiseen ihmiseen kohdistamasta seurannasta tai valvonnasta. Ehkä siitä ei ole sinänsä kysymys, voihan olla että matkustajan nimi on jonkun tiedossa uhtaan teknisistä syistä (siis vaikkapa tekoälyn ohjaaman digijärjestelmän tahattomana piirteenä). Samanlaista seurantaa toki tapahtuu muuallakin koko ajan, kaupoissa käynnit ja muutkin ostokset näkyvät jossain kun maksut rehdään korteilla kortinlukijassa. Mutta varsin pelottava tuo mahdollisuus on, ainakin väärinkäytön riski on olemassa. Kysymystä totalitarismista on kuitenkin syytä pohtia ja seurata. Sen vuoksi tämän harmittoman tapauksen olen halunnut paperille eli päiväkirjaan kirjata talteen. Ilmestyi US blogina, mutta tuskin moni sitä siellä lukee tai vitsiä ymmärtää.

—

Tein pari päivää sitten eräänlaisen tutkimusmatkan Helsinkiin. Vilkaisin Kansallisteatteria sekä idän että lännen puolelta ja havaitsin, että hyvässä kunnossa se edelleen on. Muutoinkin käynti Helsingissä virkisti, maaseudun  korpikulmien erakolla on joskus puutteita virikkeistä.

Ikävä kyllä, oli lähettävä kuitenkin paluumatkalle lakeuksille. Raihnaisena ja hajamielisenä eläkeläisenä en ehtinyt junaan, edes perävaloja ei siitä enää näkynyt. Siinä meni mahdollisuus päästä sille asemalle, jossa autoni oli parkissa kotiinpaluun loppumatkaa varten.

Oli siis ostettava uusi lippu myöhempään junaan, joka ei ollut pysähtymistä Seinäjoen jälkeen ennen Pännäistä (Pietarsaari). Sieltä sitten pitkän odotuksen jälkeen paluu takaisin kohti Seinäjokea. Olettaen että sudet eivät söisi matkustajaa pitkänä odotusaikana ulkona.

Väsyneenä junassa istuessa ajatus ei enää houkutellut, oli mietittävä vaihtoehtoja. Eli jäämistä pois junasta Seinäjoella. Mutta ennen sitä tilanne muuttui, pyytämättä ja yllättäen (vaikka en pyrkinyt Lapualle).

Luokseni tuli enkelimäinen  (en viittaa Gabrieliin) ja ystävällinen konduktööri, joka lausui minulle näin: ”Voimme pysähtyä sille asemalle, johon olette menossa!”  Olin todella kiitollinen erinomaisesta palvelusta. Olin ainoa, joka poistuin kyseisellä asemalla junasta. Erinomaista! Kotona olin sitten kohtuullisessa ajassa, nukkumaankin pääsin normaaliin tapaan.

Tähän asti kertomus on pelkkää faktaa  ja on kiitosta hyvästä ja yksilöllisestä palvelusta. Sekin onnistuu VR-yritykseltä.

Aamulla heräsin hyvin nukutun yön jälkeen. Ja tietenkin katsoin sähköpostejani. Siinähän oli viesti VR-yhtiöltä, joka halusi kuulla miten matkani oli sujunut. No, tietenkin hyvin. Kiitin siitä.

Ymmärsin, että VR-tietokoneet näkivät, että yksi matkustaja oli ko. junassa menossa tietylle väliasemalle. Mutta matkustaja olisi voinut olla vaikka Ukko Muttilainen, eihän lipussa lue matkustajan nimeä. Politiikan tutkijana en voinut olla näkemättä asiassa jotakin epäilyttävää.

Näytti siltä, että Iso Veli valvoo jopa (!) minua, lainkuuliaista ja isänmaallista kansalaista. Olikohan junan kuljettaja itse O’Brien ja konduktöörienkeli puolestaan Juliet? Eli olinko pudonnut yllättäen keskelle dystopiaa?

Tuo ajatus katosi yhtä nopeasti kuin oli putkahtanut esiin. Muistin olevani universumin onnellisimmassa maassa, upeassa demokratiassa. Jossa saa ajatella mitä haluaa ja myös julistaa ajatuksiaan ihan vapaasti ja pelotta kuten haluaa, kenenkään estämättä.

Entä, jos tämä olisi tapahtunut jossakin autoritaarisessa, suorastaan totalitaristisessa maassa? Kuten Venäjällä. Siis järjestelmässä, jossa matkani ja jopa matkustajan henkilöllisyys olisi Ison Veljen tarkassa seurannassa ja tiedossa. Pahassa, hyvin pahassa, tarkoituksessa.

Päinvastoin kuin Venäjällä, meillä kellään ei ole pelkoa joutua ajattelunsa vuoksi vankilaan, julmasti kidutetuksi tai peräti tuomituksi kuolemaan. Ei pelkoa putoamisesta korkean hotellin ikkunasta kovaan katuun, ei  edes rotkoon (kumpiakaan ei lakeuksilla tosin hirveästi ole).

Ei siis aihetta pelkoon!  Tarkka seuranta ja tehokas tekoäly takaa vain sen, että valtiovalta  (siis aidosti meitä kaikkia rakastava Iso Veli) voi pitää huolta heikoimmastakin jäsenestään. Jopa surkea eläkeläinen on valtiovallan erityisessä suojelussa, kuten työläinenkin aikoinaan.

Kaiken lisäksi olemme itsenäinen maa, itsenäisempi kuin koskaan ennen. Menemisiämme ja tulemisiamme ei valvo eikä määrää kukaan muu kuin me itse!

Olkaamme siis vakaat, luottakaamme viisaaseen valtiovaltaan, joka seuraa meitä kaikkia huolehtiakseen meidän kaikkien jokapäiväisestä leivästämme ja onnellisesta elämästämme. Joka auttaa meitä jopa junamatkoillamme, jos apua tarvitsemme. Siis pyytämättä ja yllättäen.

Näissä tunnelmissa voimme ”oottaa aikaa parempaa”. Sellaistakin on luvassa…