Uskomme on vahva — Me pelastumme!

1.3.2023 Suomen eduskunta hyväksyi Nato-hakemuksen äänin 184–7 (yksi äänesti nollaa, ja muut poissa). Tämä ja muu Nato-yksimielisyys on varsin harvinainen poliittinen ilmiö. Sitä kannattaa pohtia, vaikka jäsenyys on Suomen osalta ollut selvä jo pitkään.

Jatkosodan jälkeen rauhaan alistuminen oli välttämättömyys. Kuten jo talvisodassa, mahdollisuutta sodan jatkamiseen ei ollut. Sen olisi voinut tehdä, mutta viimeistään Saksan lopullisen kukistumisen jälkeen ylivoimainen Neuvostoliitto olisi ollut vaikea vastustaja – eikä Suomella ollut edes potentiaalisia liittolaisia sodan jatkamiseksi.

Tosiasiat oli tunnustettava, mutta vahva oppositio kyseenalaisti uuden ulkopoliittisen linjauksen koko 1950-luvun ajan ja vielä 1960-luvun puoliväliin saakka. Oppositio oli ärhäkäs ja haastoi erityisesti Kekkosen kaikin mahdollisin, myös kyseenalaisin, keinoin ennen kuin seinä tuli lopulta vastaan. Kansan syvissä riveissä Neuvostoliittoa kohtaan tunnettu epäluulo kyti, ja ystävyys oli täynnä kuolleita kirjaimia. Vanha vainooja oli vain sysätty piilovihollisen asemaan. Alitajuntaan torjuttu vihollisuus oli traumaattinen tekijä, joka joutui odottamaan purkautumistaan vuosikymmeniä.

Liikkumavara lännen suuntaan kuitenkin kasvoi asteittain, ja oli tärkeänä elementtinä jo Kekkosen ulkopolitiikassa. Yhteistyö länsieurooppalaisen talousintegraation suuntaan eteni varovaisesti, mutta päättäväisesti. Tilanteen kehittyessä tuli eteen myös jäsenyys Euroopan yhteisöissä (EY), samalla kun Neuvostoliiton kanssa solmittu YYA-sopimus ja myös Pariisin rauhansopimus saivat väistyä näyttämöltä.

EU-jäsenyyden yhteydessä, viimeistään, alettiin puhua avoimesti myös Nato-jäsenyydestä. Kehityskulku sitä kohti oli pitkä ja kesti noin neljännesvuosisadan. Ukrainan sota 2022 keväällä ei langennut hedelmättömään maaperään. Se vain toi esiin jo olemassa olleen tosiasian: yhteistyön Naton kanssa. Kansa kääntyi Naton kannalle pitkässä juoksussa, ei yhdessä yössä. Ja Nato-hinku perustui Venäjää kohtaan tunnettuun pelkoon, piilovihollisuuteen, joka purkautui kuin räjähtävä tulivuori kansalaisten ”alitajunnasta”. Venäjän hyökkäys sopi todisteeksi siitä, että olimme olleet oikeassa, ja että oli syytä varautua Venäjän hyökkäykseen myös Suomea vastaan.

Suomen oma puolustuskyky oli kehittynyt vuosikymmenten varrella vahvaan suuntaan, aluksi YYA-sopimusta hyödyntäen. Ja sen jälkeen vapaasti puolueettomuuspolitiikan kahleista vapautettuja asehankintoja ja sotilaallista kumppanuutta (sotaharjoituksia) hyödyntäen. Afganistanissa oltiin mukana kriisinhallinnassa eli osoittamassa yhteistyökykyä Naton ja Yhdysvaltojen suuntaan pohjimmiltaan varsin typerässä miehityssodassa. Avoimen liittosuhteen muodostaminen tuntui välttämättömältä ja tarpeelliselta tavalta rakentaa lisää pelotepoliittista uskottavuutta Venäjää vastaan.

On vaikea sanoa, minkä verran todisteita kenelläkään ja varsinkaan kansalaisilla oli Venäjän Suomeen kohdistuvista hyökkäyspyrkimyksistä tai suunnitelmista. Samoin on epävarmaa, onko aseellinen turvallisuuspolitiikka ainoa tai tehokkain keino estää hyökkäys tai selvitä siitä voittajana. Riittää, että kansalaisilla on luja usko molemmassa asiassa: Venäjä on valmis hyökkäämään koska tahansa, ja Nato-jäsenyys on toimiva keino estää hyökkäyksen tapahtuminen ja pahimmassa tapauksessa Suomen pelastuminen hyökkääjän kynsistä.

Itse asiassa tärkein sana edellä on ’usko’. Koska kysymyksessä ovat asiat, joista ei ole tai voi olla olemassa varmaa tietoa, on pakko toimia uskon varassa. Niin kauan kuin varmaa tieteellistä ja käsin kosketeltavaa tietoa Jumalan olemassaolosta ei ole, on varsin viisasta uskoa, että Jumala on olemassa.

Joskus politiikka on uskontoa ja varsinkin politiikan kieli voi olla pitkälle uskonnollista, tosin maalliseksi puettua, kieltä. Nato-asiassa uskonnollisuus on jopa avoimesti näkyvillä. Uskon vahvan retorisen roolin lisäksi se näkyy myös käytännössä.

Ennen vanhaan ihmiset hakivat turvaa kirkosta. Vaaran uhatessa mentiin kirkkoon rukoilemaan Jumalan apua ja siunausta. Vielä niinkin myöhään kuin 1960-luvun alussa, Novosibirskin neuvotteluihin lähtevää Kekkosta saattoi suuri kansanjoukko virsiä laulaen. Neuvottelumenestys otettiin vastaan uskonnollisessa hurmoksessa vielä 1970-luvun alkuvuosina, jolloin Kekkonen onnistui vakuuttamaan Neuvostoliiton puolueettomuuspoliittisena linjauksena myös läntisen integraation aikana.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, kansaa ei enemmälti kokoontunut kirkkoihin rukoilemaan Jumalan apua. Nato oli astunut Jumalan tilalle. Kirkon sijasta Niinistö hyppäsi lentokoneeseen ja matkusti Washingtoniin tapaamaan Jumalaa lähinnä olevaa maallista hallitsijaa. Amerikkalaista poliittista kulttuuria tutkineet oppineet ovat tuoneet esiin havaintoja siitä, että uskonnollinen sanasto leimaa sekä amerikkalaista asevarustelua (esim. atomiaseprojektia) sekä ulkopoliittista retoriikkaa. Yhdysvallat on uusi Israel, jonka jumalallisena velvollisuutena (manifest destiny) tai kutsumuskohtalona on Jumalan tahdon toteuttaminen koko maapallolla samaan tapaan kuin Israel muinaisessa historiassa Luvatun maan alueella teki. Näiden havaintojen mukaan Yhdysvallat katsoo olevansa kaikkia muita lähempänä Jumalaa. Näin Niinistön kuuluisaa joulukuun 2021 lentomatkaa Washingtoniin voidaan pitää matkana Jumalan pojan luokse, etsimään turvaa tuon maallisen mutta kaikkivaltiaan jumalan pojan sylistä.

Tähän kuvaan tietenkin sopii, että toisinajattelijat ovat kerettiläisiä, itsensä Saatanan (Putinin) edustajia hyvän kansamme keskuudessa. Tämä omien toisinajattelijoiden demonisointi on uskonnollissävytteiselle asetelmalle hyvin tyypillinen. Sitä edusti Edmund Burke suhteessa Ranskan vallankumouksellisiin ja heidän kätyreihinsä Englannissa. Sitä edustaa myös Putin etsiessään vihollisia oman kansansa keskuudesta. Eikä Suomenkaan tapaus ole erilainen: trolleja etsitään jopa venäjän kielen opettamisesta ja opiskelijoista, klassisen musiikin venäläisistä merkkiteoksista puhumattakaan. Pahimpia ovat ne, jotka ihan toisenlaisina aikoina ovat harjoittaneet yhteistyötä venäläisten kanssa esimerkiksi kaasuputkihankkeissa.

Ei kenenkään tarvitse eikä ole syytä katua uskonnollista hurmiotaan. Se tulee jatkuvasti punnituksi tulevina aikoina. Jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi. Uskonasioissa kukaan ei ole toista viisaampi, uskon vahvuutta on yhtä vaikea mitata kuin puolison rakkautta.

Olkaamme vakaat, kuulkaamme aikamme pyhää evankeliumia! Jota media ja asiantuntijat tarjoavat pyytämättäkin.

2.3.2023

1 kommenttia On Uskomme on vahva — Me pelastumme!

Kirjoita kommentti:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Site Footer

Sliding Sidebar