Tie Ukrainan rauhaan on ohdakkeinen — mutta se on kuljettava

Tässä jutussa näen rauhanomaisen yhteistyön ja kanssakäymisen kansainvälisen politiikan eli valtioiden välisen suhteen pääsääntönä. Sota on ihmiskunnan historiasta vain pieni osa. Historiantutkimus on kohdistanut huomion vain sotiin ja sotasankareihin, mutta unohtaa se, että kunkin sodan aikana suurin osa ihmiskuntaa on sodan ulkopuolella, siis eläää ”rauhaa”. Jopa ns. maailmansodat olivat käytännössä eurooppalaisia suursotia, suurin osa ihmiskuntaa oli niiden ulkopuolella.

Puhun ’rauhan’ sijasta kansainvälisestä poliittisesta järjestyksestä. Se voi perustua esim. diplomatiaan, kansainväliseen oikeuteen ja kauppaan. Mutta siinä on mukana myös sota tai sodan mahdollisuus: eturistiriidat on ratkaistava, ja sota on yksi mahdollisuus tehdä se. Sodan päämääränä ei ole ’ikuinen rauha’ vaan toimivan poliittisen järjestyksen palauttaminen tai uuden sellaisen rakentaminen.

”Keskitie” viittaa poliittisen viisauteen ja harkintakykyyn, jossa toiminta pyrkii välttämään äärivaihtoehtoja (esim sodan ”arvon” ylistäminen tyyliin ”voimaan on vastattava voimalla” vs. rauha on säilytettävä millä tahansa ehdoilla) ja niihin liittyviä uskomuksia. Tällä keskitiellä nähdään sekä voimankäyttö että pyrkimys yhteistyöhön (sovintoon) mahdolliseksi, joten poliittinen harkintakyky vaatii näiden vaihtoehtojen perusteellista ja tarkkaa punnintaa uskottujen totuuksien toistamisen sijasta. Keskitien ajattelu on tyypillistä ns. englantilaiselle kansainvälisen politiikan realismille (jota ns. englantilainen koulukunta edustaa).

Avoin vs. salainen diplomatia. Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson vaati avoimen diplomatian harjoittamista jotta prosessilla olisi demokraattinen valvonta. Käytännössä avoin diplomatia on neuvotteluratkaisulle myrkkyä. Ja kuten nähty, voi se olla vaikka suoranaista pelleilyä kuten äskettäin nähtiin.

***

Moderni diplomatia  on heittänyt romukoppaan kaiken, mitä diplomatian historiassa on hyväksi havaittu. Nyt on hypätty hullunrohkeasti ääriwilsonilaiseen ”avoimeen diplomatiaan”, ja nostettu ”rauhanehdotukset” median etusivuille. Nyt neuvottelutuloksilla ei ole väliä, päivittäiset irtopisteet riittävät.

Näyttää siltä, että on tehty kaikki mahdollinen todellisten neuvottelujen estämiseksi tai torpedoimiseksi. Tavoitteena on siis selvästi sodan jatkaminen ja myös sen kiihdyttäminen. Jopa Eurooppa on lähdössä sotaan torvia soitellen Kullervon tapaan.

On eri asia, onnistuuko kansainvälisen järjestyksen rakentaminen jatkuvan sodan varaan. Tai nostaako jatkuvat sota kaikki osapuolet kukoistukseen ja kunniaan? Palaako Eurooppa siihen loistoon, jossa se sai aikaisempina vuosisatoina paistatella?

Rauha tuntuu nyt  vähintään yhtä kammottavalta kuin sota joskus on tuntunut. On unohdettu, että jos ihmiskunnan historiaa kuvataan luvulla 100, rauhanomainen kanssakäyminen on siitä hallinnut vähintään 99 prosenttia. Sodat ovat vieneet ajasta enintään yhden prosentin.  Jatkosodan jälkeen Suomi on kokenut noin 100 rauhan vuotta, monelle tuskaisaa aikaa mutta useimmalle hyvää elämää.

Sosiaalinen elämä, tai ihmisten elämä yleensäkään, ei ole yksinkertaisesti mahdollista jatkuvan sodan aikana. Ihmisten ja ihmisryhmien (esim. valtiot) kehitys on mahdollista vain rauhanomaisen kanssakäymisen ja yhteistyön avulla. Valtio kuten ihminenkin on sosiaalinen eläin. Kumpikaan ei voi olla enempää eläin kuin jumalakaan.

On toki eri asia, puhummeko rauhasta (ikuisesta rauhasta) vaiko poliittisesta järjestyksestä. Niukkuuden maailmassa ikuinen rauha on utopiaa, koska sekä ihmisten että ihmisryhmien välillä on aina eturistiriitoja. Niitä pyritään ratkaisemaan sekä yhteistyön että sodan avulla.

Toimiva kansainvälinen poliittinen järjestys tarkoittaa pääsääntöisesti rauhanomaisen kanssakäymisen ja yhteistyön jatkumista ja osapuolten toiminnan ennakoitavuutta. Valtioiden suhteissa esiintyy siis yhteistyötä mutta myös sotia, väkivaltaa. Kaikkien osapuolten kannalta sotaa kannattaa välttää, ja tavoitteena tulee olla sodan tuhojen rajoittaminen ja sotimisen päättäminen.

Sota on sekin yhteistyötä ja sodan aikana osapuolet voivat sopia monistakin asioista (esim. vankien vaihdot). Sotiminen on kuitenkin helpompaa, koska siihen riittää vain yksi sotaan halukas osapuoli. Sopimiseen tarvitaan aina molemmat (tai kaikki) osapuolet. Ja sopiminen on muutenkin tavattoman vaikeaa, varsinkin sodan jatkuessa.

Joten järkevintä olisi tehdä kaikki mahdollinen neuvotteluprosessin käynnistämiseksi ja sen onnistumiseksi. Tunnustelut ja valmistelut kannattaa tehdä poissa julkiselta näyttämöltä, koska julkilausut tavoitteet tai ehdot voivat estää sopimisen kasvojen menettämisen pelosta.

Kun valtioiden johtajat tapaavat, prosessin olisi syytä olla niin pitkällä, että tapaamisessa saataisiin jotakin myös aikaan. Huonosti valmisteltu ei ole edes puoliksi tehty.

Jos neuvotteluja käytäisiin vakavasti, pitäisi ensin hahmottaa ketkä ovat niiden osapuolet. Sen jälkeen osapuolet kartoittaisivat joko yksin tai välittäjän avulla, mitkä ovat kunkin tavoitteet.

Ukrainan tapauksessa ei ole täyttä varmuutta tai yksimielisyyttä siitä, ketkä ovat sodan osapuolia. Ennen vuotta 2022 Venäjä väitti, että sisällissodassa olivat vastakkain laiton vallankumoushallitus ja itäosan separatistit. Ukrainan hallituksen mukaan kysymyksessä oli Ukrainan ja Venäjän kamppailu.

Lisäksi Venäjä piti Yhdysvaltoja päävastustajanaan, varsinkin helmikuun 2022 jälkeen. EU puolestaan ei hyväksynyt Venäjän väitettä Yhdysvaltojen vasallin asemastaan.

Nyt tilanne on selkiytynyt, koska Yhdysvalloilla ja Venäjällä näyttää olevan yhtenevä käsitys keskinäisestä suhteestaan ja sen toivotusta tulevasta kehityksestä. Niitä koskevat neuvottelut ovat käynnissä, eivätkä ne suinkaan kokonaan liity Ukrainan sotaan. Ukraina lienee vain häiritsevä sivuteema.

Yhdysvaltojen ja Venäjän suhdeneuvotteluihin ei muilla ole asiaa, ei edes Euroopalla. Jos Eurooppa puolestaan katsoo olevansa Ukrainan sodan osapuoli (tämä on toistaiseksi kiistetty), se voi halutessaan neuvotella (Ukrainan mukana)  Venäjän kanssa.

Tai jos Eurooppa haluaa jatkaa ja tehostaa sotaansa, rakentaa sotilaallista voimaansa sitä varten niin nopeasti kuin kykenee.

Euroopan aktiivisuus ei välttämättä edistä neuvottelutuloksen aikaansaamista. On Eurooppa ollut mukana ennenkin, sekä Minskin sopimuksissa että Venäjän hyökättyä Ukrainaan 2022. Merkel on julistanut, että niissä pelattiin vain aikaa, eikä Saksan tai Ranskan toiminnalla ollut muutoinkaan mitään ratkaisevaa voimaa tukenaan.

Kun Eurooppa on nyt nostamassa rooliaan, sillä ei ole rohkeutta tai kykyä eikä ehkä haluakaan pureutua Euroopan ja Venäjän suhteeseen. Sitä rakennetaan nyt epätoivon vimmalla vain sotilaallisen voiman varaan.

Parhaassa tapauksessa se riittää, jolloin tuloksena voisi olla Venäjän pakottaminen uuteen Versaillesin rauhaan. Ehkä Suur-Suomikin saataisiin siinä lopultakin kartalle.

Tavoite voi olla ihan hyvä, mutta kansainvälisessä politiikassa tavoitteen saavuttamisen sijasta saadaan usein aikaan vain sen vastakohta. Napoleon, Saksa molemmissa maailmansodissa ja Japani toisessa kärsivät musertavan tappion, tavoiteltu herruus jäi saavuttamatta.

Epäonnistuminen on ollut tyypillistä myös uudemmissa sodissa. Venäjä ja Yhdysvallat hävisivät sotansa  Afganistanissa  käytännössä siviilejä vastaan. Nyt Venäjä on käytännössä hävinnyt sotansa Ukrainassa ja menettänyt suurvalta-asemansa. Vietnamista sekä Ranska että  Yhdysvallat joutuivat pakenemaan häntä koipien välissä.

Kansainvälisessä politiikassa sota on aina mahdollinen ja neuvottelupöydässä on sen vuoksi tarjolla aina myös sota.  Joten sotilaallista voimaa ei tietenkään voi eikä pidä unohtaa. Sen lisäksi kuitenkin tarvitaan rohkeutta ja kykyä rakentaa myös rauhanomaista yhteistyötä.

Vastapuoli voidaan ”pakottaa rauhaan”, jos voidaan. Mutta on viisasta myös houkutella sitä rauhaan, osoittaa, että rauhanomaisen yhteistyön kautta myös vastapuoli voisi saada jotakin mitä se ei onnistu sodalla saamaan.

Jos rauhanneuvottelut etenisivät, suurin voittaja olisi Ukrainan lisäksi Eurooppa. Rauhassa Euroopan ääni kuuluu ja vahvistuu, sodassa Eurooppa kuolee.

Äärivaihtoehto – sota ja ikuinen rauha – on joko vaarallinen tai mahdoton. Keskitie on oikea polku Euroopan kuljettavaksi.