Maailma on sanojen vanki. Vankilan tiukka komentaja Trump paukuttaa ruoskaa

Tämä blogi kohdistaa huomion poliittiseen retoriikkaan – sanoihin tekona — kuvitteellisessa tapauksessa. Reaktiot Trumpin kuviteltuun retoriseen tekoon ryhmitellään neljään tyyppiin.[En siis pohdi vastaavatko teot sanoja, tai millaisia konkreettisia tekoja mahdollisesti tulee esiin lausutun tekstin jälkeen]. Itse lausuma on  teko, samoin on tuon retorisen siirron saama palaute tai reaktio.  Edustaako palautesiirto alistumista, vai vastarintaa? Tämä tarkastelu tapahtuu ”maailmanpolitiikan” tasolla, mutta ilman kytkentää päivänpolitiikkaan. Tosin §jo reaalimaailmassa. Siinä tärkein alueista on Yhdysvaltojen sisäpoliittinen areena. Ratkaisevan taistelu demokratian puolesta tapahtuu Yhdysvaltojen sisällä. [Taistelua ”demokratian puolesta” sotanäyttämöllä ei tässä tarkastella: hyökkäyksen kohteena olevalla valtiolla on itsepuolustusoikeus ja muilla velvollisuus hyökkäyksen uhriksi joutuneen auttamiseen riippumatta siitä, onko hyökkäyksen kohteena demokraattinen tai autoritaarinen valtio, demokratia vai joku muunlainen yhteisö. Neuvovostoliitto sai apua Saksan aggressiota vastaan, vaikka Neuvostoliitto oli stalinistinen diktatuuri. Kuwait vapautettiin Irakin miehityksestä 1991, ei Kuwait ollut demokratia eikä se sellaiseksi muuttunut. Suomi puolustautui Talvisodassa varsin yksin, moni muukin valtio on joutunut niin tekemään. Puolustussodassa puolustetaan valtiota, sen olemassaoloa ja itsemääräämisoikeutta, sekä vallitsevaa elämänmuotoa ja poliittista järjestelmääkin. Ei jotakin abstraktia käsitettä, ei eksistentiaalista hyvää eikä ehkä Jumalaakaan.]

***

Eräänä helmikuisena päivänä vuonna 20… presidentti Trumpilta käy kova käsky: ”Aurinko, ala kiertää maata, tai potkin Sinut toiseen aurinkokuntaan, jossa kohtaat helvetin!”

[Tämä on tieteiskirjallisuutta, sciencefictionia. En todellakaan usko, että tuollaista käskyä ikinä kuultaisiin. Mahdolliset yhtymäkohdat todelliseen historialliseen maailmaamme ovat satunnaisia ja tahattomia].

Mutta leikitäänpä,  mitä reaktioita tuo käsky voisi  aiheuttaa. Lukemattomista mahdollisuuksista voin ehdottaa seuraavaa neljää.

Niistä ensimmäinen olisi (kauniit ja)  ”Rohkeat”. Siinä käsky otettaisiin kylmänä totuutena, jonka vain Johtaja (Führer) on osannut ja rohjennut lausua pilkkaajia pelkäämättä. Rohkea sanoisi, että ”vihdoinkin joku tekee jotakin”. Palauttaa Jumalan luoman oikean järjestyksen, saa aikaan ikuisen rauhan, luo työtä, kasvua ja siis hyvinvointia maan päällä. Tämä ryhmän edustajat tietävät kaikesta kaiken ja tuovat sen aktiivisesti ja monella tapaa esiin, myös Somessa.

Toinen ryhmä olisi ”Alistujat”. Siihen kuuluisivat ne, joilla ei ole aikaa eikä mahdollisuutta sanoa yhtään mitään: voimat on käytettävä niukan ravinnon hankkimiseen ja arkiseen aherrukseen. Tämä massa on vallankäytön uhri, hallitsijan alistama alamainen, siis elitistisen ihmiskäsityksen ruumiillistuma. Synnynnäisen luonteensa mukaisesti hallitsijan käskyläinen tai kritiikitön seuraaja.

Kyse olisi sellaisesta alamaisten, hallittujen, joukosta, jota George Orwell kuvaa teoksessaan Vuonna 1984. Kuvaaminen on tosin hieman huono ilmaisu, tuo väki vain vilahtaa kirjassa vain jonkinlaisena varjona, muutamalla rivillä. Orwellin maailmassa tuo joukko on eräänlaista varjoväkeä,  se on tavallaan ei-toimiva erillisten yksiköiden joukko. Tosiasiassa heitä ei tule mistään syyttää, he ovat alistettuja uhreja, joita Iso Veli – synnynnäisesti ja luonnostaan hallitsijaksi oikeutettu eliitti – pitää tiukassa kurissa ja alistettuna.

Kolmas ryhmä olisi ”Vähättelijät” tai syrjään katsojat. Ryhmään kuuluisi poliitikkoja ja mediaa, joka pyörittelisi omia onttoja ja tyhjiä sanojaan, kuten ”ei kirjaimellisesti”, mutta ”vakavasti”, tai vaikkapa ”Suomi kannattaa sääntöpohjaista avaruusjärjestystä” .

Tässä vähättelijöiden reaktiossa voisi olisi taipumuksena pitää auringolle annettua käskyä vain huulenheittona. Ryhmän jäsenten silmät saattaisivat nousta tapille tai pyöriä vinhasti päässä, mutta suu pysyisi tiukasti kiinni. Asenne olisi: ”mitäpä tuosta turhaan mitään sanomaan, parempi keskittyä  puutarhan hoitoon!”

[Tähän toiseen ryhmään voisi kuulua myös kuvitteellinen huippuprofessori  — siis professori , joka ei  ole julkaissut riviäkään  Yhdysvaltojen politiikkaa koskevaa tutkimusta , joka kysyttäessä ihmettelisi, ”miksi pitäisi tutkia jotakin, kun sen tietää tutkimattakin?”. Huippuprofessorimme toteaisi, että Trump vain kokeilee ”rajojaan”.  Siis  ensimmäistä murrosikäänsä elävän pikkulapsen tapaan. Koska huippuprofessorimme ei myöskään ajattele yhtään mitään, eikä ole lukenut edes Kalevalaa, hänen vähättelevä sanontansa sisältää tahtomattaan karmivan ennusteen.

Rajojaan kokeileva Trump olisi nimittäin meidän aikamme Kullervo. Siis pikkulapsi, jolla on valtavat voimat. Mutta joka ei ymmärrä mitä muut hänelle sanovat, mutta eivät muutkaan ymmärrä häntä.

Kalevalan Kullervon tarina on synkkä. Hän tekee tahtomattaan pahaa, mutta  saa  aikaan varsin vähän tuhoa. Hieman tapettua karjaa ja yksi surmattu nainen sekä lopulta oman hengen riistäminen. Trumpin voima on siihen verrattuna ihan toista luokkaa, joten toivotaan, että huippuprofessorimme on todellakin erehtynyt.]

Neljäs  reaktiotyyppi olisi ”Älyköt” tai ”valaistuneet”. He näkisivät, mitä Trump on todella tekemässä. Eli  taistelemassa vallasta kovassa poliittisen realismin hengessä sekä maailmanpolitiikassa että kotimaassaan – ja nyt jo avaruudessa ainakin aurinkokuntamme piirissä.

Tämä ryhmä näkisi Trumpin aiheuttaman vaaran demokratialle, pyrkimyksen autoritaarisen vallankäytön, oligarkian tai jopa totalitarismin vahvistamiseen sekä maailmanjärjestelmässä että samalla myös Yhdysvalloissa. Ryhmän edustajat olisivat valmiina vastarintaan.

Sanoisivat, että demokratiassa (maailmanjärjestelmä mukaan lukien), kukaan ei saa olla tuomari omassa asiassaan. Huutaisivat korvessa, että  ”oppositio on demokratian perusehto”.

***

Kaikki reaktiotyypit ovat yhtä oikeita ja perusteltuja. Ne olisivat yhtä lähellä ns. totuutta. Kysymys on nimittäin puheista ja sanoista, niitä vastaanottaja voi ymmärtää ja tulkita mielensä mukaan. Trumpin sana on vapaa, mutta niin on vapaa myös niitä koskeva tulkinta. Vastaanottaja päättää mitä sanoma tarkoittaa ja merkitsee, ja mitä ei. Trumpin määräysvalta päättyy siihen, kun sana suusta kirpoaa.

Ryhmittely ei siis ole arvoväritteinen, yksikään reaktioista ei ole toistaan parempi tai huonompi. Mietin rehellisesti, mihin ryhmään itse kuuluisin. Sijoittaisin itseni mieluiten neljänteen ryhmään (vaikka en älykkönä itseäni pidäkään), mutta tietoisena siitä, että muut voisivat olla kokonaan eri mieltä minusta. Tunnustan rehellisesti, että minusta löytyy eri aikoina ja eri tilanteissa piirteitä, joita voi hyvin sijoittaa myös toiseen ja kolmanteen ryhmään. Sama koskee myös kaikkia muita. Ei kukaan ole veistetty graniitista ja pysy samana kivenä koko elämäänsä jokaisessa asiassa.

Lisäksi ”alistuja” tai ”välinpitämätön” ei ole tuomittu pysymään ryhmässään ikuisesti. Hän voi vähintään pyrkiä tuosta joukosta ulos, paettiinhan jopa Alcatrazin vankilasta. Vapautumisen halu ei tosin perustu koskaan järkeen. Ensin pitää hakata kauhan päätä johonkin mäntyyn.  ”Valistunut” puolestaan voi taantua esimerkiksi ensimmäiseen ryhmään, oppia rakastamaan ”Isoa Veljeä”. Varsinkin, jos palkkiona saa hyväpalkkaisen viran tai pääsee suorastaan tarttumaan ruoskan kahvaan Trumpin kaveriksi.

***

Tässä asiassa ei kannata myöskään pohtia, onko auringolle annettu määräys ns. kovien tosiasioiden mukainen tai vastaavatko sanat ja teot toisiaan (eli ehkä jäävät vastaamatta). Eli onko käsky realistinen, siis toteuttamiskelpoinen vai ei.

Nimittäin poliitikon sanat ovat  tekoja. Kun ne julkilausutaan, siinä tehdään joskus hyvin merkittävä teko (kuten alttarilla: ”Minä tahdon!).  Sanat, vaikka käsky olisikin miten absurdi tahansa, ovat teko ja siis kiistaton tosiasia. Pelkällä yhdellä sanalla tehty teko voi johtaa ikäviin seurauksiin, kuten moni alttarilla käynyt on joutunut karvaasti oppimaan.

Kun Trump puhuu Gazan miehittämisestä ja muuttamisesta Lähi-idän Rivieraksi; kun hän uhkaa ottaa haltuunsa Grönlannin ja ehkä osan Kanadaakin, tai sanoo jotakin esimerkiksi Panaman suuntaan, hän tekee tekoja. Noihin tekoihin  sekä tekojen kohteet että ”yleisö”  (valamiehistö) joutuvat jotenkin vastamaan ja määrittelemään suhteensa Trumpin retorisiin siirtoihin eli tekoihin. Myös reaktio on samassa merkityksessä retorinen siirto, siis teko.

Koska voimasuhteita ei aina kannata lähteä testaamaan taistelukentälle, ei kyse ole tyhjästä tai leikkimielisestä puheesta eikä ns. rajojen koettelusta Kullervomme tapaan.

Trump toteuttaa kovaa kansallisen edun politiikkaa. Yhdysvaltojen kansainvälisen valta-aseman nostamiseen entisestään. Trump näkee, että sotilaallinen voima on politiikan jatkamista väkivaltaisin keinoin. Mutta viisaana nykyhallitsijana muinaisen kiinalaisen sotateoreetikon, Sunzin, sodankäynnin taitoa opettavaa kuuluisaa opasta: paras voitto saavutetaan, kun sotaa ei tarvitse  käydä lainkaan. Kun kohde alistuu vapaaehtoisesti ja oman suostumuksensa mukaisesti, kaikki on hyvin ja rauha maan päällä.

Samojen oppien mukaisesti kohteet tietävät, että vahvan edessä on paras alistua. Vahva tekee kaiken sen mihin voimillaan pystyy.  Heikko voi vain alistua, ja sen tulee alistua. Moni ei lähde Grönlantiin demokratiaa puolustamaan. Suomessa muistetaan, miten Norjan kylmillä tuntureilla kävi.

Maailmanpolitiikassa sanat riittävät ratkaisemaan kuka voittaa ja kuka häviää. Mutta vain jos puhujana on Yhdysvallat. Kukaan ei ole valmis mittaamaan sen kanssa voimasuhteita taistelukentällä. Jotakin epätoivoista  ja hyödytöntä voi toki yrittää, mutta edessä on helposti Gazan kohtalo vain paljon suuremmassa mittakaavassa.

Sen sijaan Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa sanat eivät riitä keromaan koko totuutta, koska vastarinta siellä on vielä mahdollista. Trump tarvitsee voittoon tekoja, jotka eivät nyt ehkä parhaalla mahdollisella tavalla istu ihannedemokratian pirtaan, eikä sitä amerikkalaisessa yhteiskunnassa hyväksytä. Vaikka enemmistö näyttääkin kuuluvan tarinamme ensimmäiseen reaktiotyyppiin.

Trumpin poliittisen retoriikan yleisö (joku voisi sanoa ”yleinen mielipide”) joutuu valitsemaan kamppailussa puolensa: joko demokratian puolesta tai sitä vastaan. Ja ottaen huomioon, että tämän taistelun lopputulos ratkaistaan hapertumassa ja taantuvassa olevien demokratioiden sisällä, ei sotilaallisella taistelukentällä.

Yhdysvaltojen poliittiseen järjestelmään voidaan kuitenkin luottaa. Se nojaa vastavoiman, opposition mahdollisuuden ja oikeutuksen varaan. Trumpin toimintavapaus kansainvälisessä järjestelmässä on ehkä rajaton, mutta Yhdysvaltojen sisällä se ei ole.  Lisäksi amerikkalaiselle yhteiskunnalle ominainen vapaa keskustelu ja erilaisten mielipiteiden esittäminen on tekijä, jonka voima kasvaa koko ajan.

Trumpin tukijana on kiistatta varakasta väkeä, mutta enemmän äkkirikkaita yksilöitä kuin todellista taloudellista voimaa. Musk on rikas, mutta itse varsinainen pääoma monin verroin rikkaampi. Musk voi pudota korkealta jalustaltaan ennen kuin hän itsekään sitä huomaa. Kuten tunnettua, pääoman maailma ei ole yhtenäinen ja yksimielinen joukko. Se käy sisäistä kamppailua keskenään, ja vieläpä kovin ottein. Musk voi olla siinä kamppailussa pelkästään häiriöksi.

Esimerkiksi aseteollisuuden edut vaativat edes jonkinlaisen sääntöpohjaisuuden kunnioittamista maailmanpolitiikassa. Sotaa tulee käydä, mutta sillä rajoituksella, että se ei aiheuta korjaamatonta tuhoa itse asetuotannolle.

Sota on oiva, ja ehkä jopa paras ja varmin, keino tuotannon ylläpitämiseksi ja voittojen maksimoimiseksi. Kun valmistaa ja myy huippukalliin sotakoneen, samaan tuottavuuteen yltämiseksi pitää valmistaa ja myydä mieletön määrä pikkurääsää.  Aseteollisuus voi huoletta valmistaa jatkuvasti kalliimpia vehkeitä. Ostaja on olemassa, ja ostajalla rahaa varmasti enemmän kuin yhdelläkään Muskilla. Tämä ostoautomaatti toimii vain, jos ”demokratia” toimii häiriöittä. Aseteollisuus tuskin pelastaa rauhaa, mutta demokratian se varmuudella pelastaa (siis Yhdysvalloissa).

Ja suurin oppositio saattaa muhia niiden joukossa, jotka ovat nostaneet Trumpin valtaan. Jos ja kun Yhdysvallat ei palaa tai nouse suureksi jälleen, eikä kannattajien odotusta ja toiveita muutenkaan palkita, pettymys voi kääntyä pian vihaksi. Sinuhe sanoisi, että näin on aina tapahtunut, ja tapahtuu myös tulevina aikoina ikuisesti.

Ja politiikassahan voi tapahtua koska tahansa mitä tahansa. Historia on täynnä merkkihenkilöitä, jotka ovat aloittaneet hallituskautensa hyväntekijöinä ja väestönsä pelastajana. Mutta ajan mittaan sitten muuttuneet tyranneiksi, jotka paiskataan rotkoon. Lievemmässä muodossa Nobelin rauhanpalkinnolla jo etukäteen palkittu henkilö saattaa taantua virkakautenaan ympäripyöreäksi nollaksi.

Joten joidenkin kaipaama sankari demokratian pelastamiseksi saattaisi löytyä yllättävän läheltä. Eihän siihen tarvita muuta kuin Trumpin muuttuminen konnasta sankariksi. Siihen hänellä olisi voimaa kuolemattomana hahmona, joten miksi hän ei pukisi sankarin viittaa ylleen. Ja määräisi Muskin ja muut eteläafrikkalaiset mitättömyydet palaamaan alkuperäiseen kotimaahansa viljelemään maata.

Ja mikä parasta, Putin ja Xi eivät taatusti voisi seurata Trumpin esimerkkiä. Joten painuisivat historiaan mitättömyyksinä, jollaisia jo muutenkin ovat.

***

Taistelussa demokratian puolesta ei ole niin, että yksi puolue olisi demokratian ruumiillistuma ja toinen puolestaan autoritarismin ruumiillistuma. Demokraattinen puolue on korruptoitunut ja täysin epädemokraattinen. Se vaarantaa jatkuvasti Yhdysvaltojen kansallista etua harjoittamalla idealistista, siis arvopohjaista, ulkopolitiikkaa. Se ilmenee  ”demokratian” vientinä maailmalle, toimintana maailmanpoliisina.

Republikaaneissa varmasti esiintyy ääriajattelua ja konservatiivisuutta, mutta on siinä joukossa muutakin poliittista perinnettä. On hyvinkin mahdollista, että Demokraattinen puolue tuhoaa tilaisuuden tullen demokratian, mutta Republikaaninen puolue pelastaa demokratian. Ja sen lisäksi tyytyy toimivaan poliittiseen järjestykseen maailmanjärjestelmässä.

***

Ei taistelua demokratian puolesta voi jättää vain amerikkalaisten itsensä yksinoikeudeksi. Myös maailmanjärjestelmän epädemokraattisuus on syytä ottaa huomioon. Näin ollen maailmanpolitiikassa toteutuvat retoriset teot ja siirrot ovat yksi kamppailun areenoista, ja sen merkitys on kasvussa koko ajan.

Koska demokratia tarkoittaa viime kädessä ihmisen oikeutta ja mahdollisuutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon, on syytä muistaa, että suurin osa maailmanpoliittisesta ”päätöksenteosta” on siitä ihanteesta kauempana kuin yö päivästä.

Monenkin toitottama ”sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä” on suorastaan karmivan epädemokraattinen. Jos tuolla termillä viitataan YK-järjestelmään, on muistettava, että se on yksi ns. suurvaltajohtajuuden (great power management) muoto. Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet, suurvallat, tekevät kaikkia sitovia päätöksiä. Tosin van teoriassa, koska vaadittu yksimielisyys kuoli heti kättelyssä kylmään sotaan, suurvaltojen keskinäiseen erimielisyyteen.

Kuka muistaa, ketä pysyviksi jäseniksi pääsi? Ne olivat Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Englanti, Ranska ja Kiina. Kiinan paikka oli Taiwanin hallussa pari vuosikymmentä. Kiinan paikka oli siis Kiinan sisällissodan voittaneen Kuomintang-puolueen hallussa. Neuvostoliitto joutui tyytymään pelkkään jäsenyyden iloon ja muutamaan mitättömään hyvitykseen. Valtaosa maailman valtioista ja kansoista jäi nuolemaan näppejään vailla valtaa istumalla kiltisti vallattomassa yleiskokouksessa.

Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä on kaiken kaikkiaan kolonialismin perua ja uuskolonialistisen järjestelmän ilmentymä. Joten taistelulle demokratian puolesta kansainvälisessä järjestelmässä on runsaasti tilaa. Kamppailun ei tarvitse eikä pidä olla väkivaltaista, myös väkivallattoman vastarinnan ja myös huipputärkeällä retoriikan tasolla tapahtuvan opposition mahdollisuus riittää. Ja se toimii, taatusti paremmin kuin sodankäynti.