Menu

KAAOKSESTA JÄRJESTYKSEEN –SOSIAALISEN JÄRJESTYKSEN IDEAT SIVILISSATIOIDEN SYNTY- JA KEHITYSVAIHEISSA

In KirjatTags - - Publish Date26 Katselua admin

Painossa oleva kirja, joka ilmestyy näinä päivinä (Helsinki: Rosebud 2024). Kirjan saa parhaiten Rosebudin omasta kirjakaupasta (Rosebud.fi). Tässä esitteessä on mukana kirjan alku ja loppuluku. Tämä on hieman suppeampi kuin kirjassa oleva, ja loppuluvun osalta jonkin verran uudelleenkirjoitettu. Tätä tekstiä saa jakaa ja käyttää vapaasti (mutta on viitattava lähteeseen eli ilmestyvään kirjaan -Vilho Harle: Kaaoksesta järjestykseen (Rosebud 2024)) normaalien hyvien tapojen mukaisesti.


Saatteeksi

”Diplomatia on nykyisin suistunut raiteiltaan: ympärillä hämärtää, ja lähimmätkin tiet ovat pimentyneet varjojen peittoon. … Ihmiskunnan historia osoittaa, että niin kauan kuin yhteiskuntia ja valtioita on sijainnut vierekkäin, on niiden ollut pakko noudattaa tiettyjä rauhallisen diplomatian vaatimuksia, riippumatta siitä, ovatko ne muuten eläneet ystävällisissä tai vihamielisissä väleissä keskenään. Suhteet ovat kenties useinkin katkenneet, mutta ne on aina solmittu uudelleen. (Ragnar Numelin 1944, s. 227)”Diplomatia on nykyisin suistunut raiteiltaan: ympärillä hämärtää, ja lähimmätkin tiet ovat pimentyneet varjojen peittoon. … Ihmiskunnan historia osoittaa, että niin kauan kuin yhteiskuntia ja valtioita on sijainnut vierekkäin, on niiden ollut pakko noudattaa tiettyjä rauhallisen diplomatian vaatimuksia, riippumatta siitä, ovatko ne muuten eläneet ystävällisissä tai vihamielisissä väleissä keskenään. Suhteet ovat kenties useinkin katkenneet, mutta ne on aina solmittu uudelleen”. (Ragnar Numelin 1944, s. 227)

Tämän kirjan motto ja samalla perusidea on peräisin Numelinin teoksesta Vihreä oksa, joka tarkasteli diplomatian ”muinaista alkuhistoriaa”. Käsillä olevan teoksen tarkastelukulma on yleisempi, mutta voimme hyvin jakaa sekä Numelinin tunnelman että lähestymistavan. Numelin kirjoitti teoksensa toisen maailmansodan loppuvuosina, jolloin tarve uudistaa rauhanomainen kanssakäyminen sekä kansallisissa yhteisöissä että niiden välillä oli ehdoton välttämättömyys. Numelin etsi rauhanomaisten suhteiden ja kanssakäymisen uudistamiselle ja jatkamiselle aineksia ihmisen ”alkuhistoriasta”. Numelinin päähuomio oli diplomatiassa ja siis kansainvälisessä politiikassa, mutta vain heimojen tai klaanien (inter-tribal) kanssakäymisessä. Numelinin työ edusti aikansa sosiaaliantropologiaa. Sen aineisto perustui teoksen kirjoitushetkellä käytettävissä oleviin tutkimuksiin ns. ”primitiivisiä”, siis vielä ”alkuperäisinä” yhteisöinä säilyneitä kansanryhmiä koskeneisiin tutkimuksiin. Aineisto ei siis ollut peräisin  ”ihmisen alkuhistoriasta” eikä edes uudemmasta historiasta, vaan pääsääntöisesti 1700–1800 lukujen sosiaaliantropologisesta tutkimuksesta ja matkakuvauksista.

Tässä kirjassa sosiaalisen kanssakäymisen viisautta etsitään vanhan ajan historiasta kohdistaen huomiota koko sosiaaliseen, yhteisölliseen, elämään ja kanssakäymiseen ihmisten välisestä suhteesta poliittisten yksikköjen, ”valtioiden” keskinäisiin suhteisiin. Tässä teoksessa mennään siis vanhaan aikaan, sivilisaatioiden, kulttuurien ja uskontojenkin synty- ja muodostumisvaiheisiin. ja käytetään silloin syntyneitä kirjallisia lähteistä. Yhden kanssakäymisen mekanismin (diplomatian) sijasta huomiomme kohdistuu koko sosiaalisen järjestyksen problematiikkaan.

Kohteina ovat muinainen Kiina, Intia, Iran/Persia, Israel/Juudea ja Varhaiskristillisyys sekä Antiikin Kreikka ja Rooma. Kohteena on aika noin 1800–2600 vuotta ennen meidän päiviämme. Kohteena ei kuitenkaan ole mennyt historia historiana, vaan tuona aikajaksona syntyneet (tai osin vanhemmatkin) uskonnolliset, poliittisen ajattelun tuotteet ja myös kaunokirjalliset teokset. Näistä teksteistä valtaosa on edelleen tunnettua ja asianomaisissa kulttuureissa korkealle arvostettuja tuotteita esimerkiksi Raamatun, arvostettujen eeposten (esim. Homeroksen Ilias ja Odysseia; ja muinaisintialainen Mahabharata) ja poliittis-filosofisten kirjoitusten (esim. Kongzi, Platon, Aristoteles, Cicero) tapaan.

Käyttämäni aineisto on poliittisen ja yhteiskunnallisen ajattelun historiaa, sen tärkeitä perusteoksia, tekstejä ja ajattelijoita, jotka kaikki ovat monella tapaa vaikuttaneet kulttuurinsa kehitykseen ja jopa sen syntyyn tai muotoutumiseen. Ne ovat paaluja ja kivijalkoja, jotka ovat merkittävästi kehittäneet ja muokanneet aikansa yhteiskunnallista ja poliittista ajattelua ja näkyneet monella tapaa myös myöhemmässä kehityksessä meidän päiviimme saakka.

Kun kohteeni on nimenomaan yhteiskunnallinen ja poliittinen ajattelu, ja erityisesti sosiaalisen järjestyksen ongelma, kysymyksessä on ihmisten yhteiskunnallinen elämä, sosiaalinen elämä. Osa lähdeaineistosta kuitenkin liittyy uskontoihin. Luen niitäkin yhteiskunnallista elämää koskevina teksteinä, pystymättä tietenkään kokonaan sulkemaan uskonnollista puolta pois. En missään tapauksessa halua loukata tällä kenenkään uskonnollisia tunteita ja uskonnollisia arvoja: päinvastoin. Olen itse oppinut niitä arvostamaan tämän matkan varrella hyvin paljon. Haluan kuitenkin sanoa, että ei uskonnon tai uskonnon perustajan arvo vähene yhtään siitä, jos uskonnollinen sanoma nähdään myös yhteiskunnallisesti tärkeänä opetuksena. Kaikki uskonnollisesti merkittävät hahmot ovat eläneet ihmisinä ihmisten keskuudessa ja olleet osallisia aikansa sosiaalisessa elämässä. Suurin voima syntyy siitä, että uskonnollinen sanoma on vastannut myös maallisia ja sosiaalisia tarpeita, auttanut ihmisiä siinä hädässä, jossa he ovat apua ja tukea tarvinneet.

Kohteena olevat tekstit edustavat asianomaisten sivilisaatioiden monella tapaa nykypäivään jatkunutta ja edelleen käytössä olevaa aateperintöä. Yksikään olemassa olevista nykypäivän sivilisaatioista ei ole olemassa ilman sen ominta kulttuurista perintöä ja arvomaailmaa. Teksteihin tehdään usein suoria viittauksia myös nykypäivän puheissa ja kirjoituksissa, joskin perinne näyttäytyy usein epäsuorasti ja monella tapaa muunnetussa muodossa. Joskus perinne on näkymätöntä, varsinkin ulkopuolisen tarkkailijan silmille. Tämä teos tarkastelee mennyttä aikaa ja vanhan ajan historiaa, mutta tekstien ja niitä seuranneen kulttuurisen perinnön vuoksi tuo menneisyys elää vahvasti myös nykypäivänä ja varmuudella myös tulevaisuudessa. Menneisyys on osa nykypäivää ja samalla osa tulevaisuutta.

Sen vuoksi on syytä katsoa, mitä muinaiset poliittista ajattelua edustavat tekstit sanovat sosiaalisen järjestyksen kysymyksestä, siitä kuinka ja miksi itsekkäät ihmiset ja myös poliittiset yksiköt (esim. valtiot) kykenevät elämään yhdessä niukkuuden ja siis eturistiriitojen maailmassa. Ja harjoittamaan toimintaansa niin, että kohtuullinen sosiaalinen järjestys ja rauhanomainen kanssakäyminen ovat mahdollista, eivätkä ihmiset tuhoa toisiaan loputtomassa kaikkien sodassa kaikkia vastaan. Vielä niin, että aineellisten tarpeiden tyydyttämisen sijasta tai lisäksi henkiset ja hengelliset tarpeet otetaan huomioon niin, että elämällä on merkityksellinen sisältö.

Kysymys ei ole siitä, että historia opettaisi tässäkään asiassa mitään valmista. Tässä tapauksessa se opettaa enintään ajattelemaan sosiaalisen järjestyksen ja rauhanomaisen kanssakäymisen peruskysymyksiä. Samalla saamme kuvan siitä, mitä keinoja sosiaalisen järjestyksen palauttamiseen tai säilyttämiseen on tuotu esille. Vanhan ajan jälkeen on tietenkin syntynyt valtavasti uutta ajattelua, mutta ei varsinaisesti uutta vaan ainoastaan uudella tavalla ja uuden ajan kielellä

 ilmaisua. Kärrynpyörää keksitään jatkuvasti uudelleen, mutta ei sen perusolemus muutu siitä, jos raaka-aneita ja maaleja vaihdetaan. Mahdollisuudet ja vaihtoehdot ovat varsin vähissä, joten valinnat on tehtävä edelleen vanhoin eväin. Erilaista historiallista ja myös tieteellistä todistusaineisoa on vuosituhansien varrella tietenkin kertynyt paljon, mutta sekään ei ole tuonut esiin mitään varsinaisesti uutta.

Tämä teos perustuu noin 25 vuotta kestäneeseen tutkimushankkeeseen, jonka tuloksena valmistui teokseni Ideas of Social Order in the Ancient World (Greenwood Press 1988). Tämä suomenkielinen kirja on siitä muunnelma. Kysymyksessä ei ole käännös, joskin tämä teos on pitkälti aikaisemman mukainen ja seuraa pitkälle sitä.  Nyt esitys on kuitenkin tiiviimpi, ja tulkinnat ovat paikoitellen uudelleen harkittuja. Uutta aineistopohjaista perustyötä teoksessa ei kuitenkaan ole. Myös aineiston läpikäynnissä toteutettua vertailevaa tutkimusotetta ei tarkemmin esitellä, jäljellä on vain tulos.

Joskin käsillä oleva teos on aikaisemman tutkimusraportin yleiselle lukijakunnalle suunnattu laitos, tieteellisen tutkimuksen pelisäännöt ovat tämänkin kirjan perustana. Olen kuitenkin ottanut jonkin verran vapauksia ja painottanut enemmän ajatuksia kuin tarkkoja yksityiskohtia ja taustalla olevia päättelyketjuja. Taustaselityksiä ja tulkinnan perusteluja ei ole kuitenkaan voinut kokonaan karsia pois, vaikka kohdistankin huomiota enemmän itse käsiteltävään asiaan.

Lähdeviitteitä en käytä juuri ollenkaan, enkä edes osoita suoria lainauksia lainausmerkein (viitteet ja suorien lainausten osoittaminen löytyvät alkuperäisestä julkaisusta). Käytännössä lähteenä on jokaisessa tapauksessa yksi tai useampi primäärilähteissä mainittu teos kokonaisuutena.

***

Tutkijan velvollisuutena on kiittää kaikkia niitä, jotka ovat suoraan tai välillisesti auttaneet tutkimusprosessin aikana. Alkuperäisessä teoksessa esitetyt kiitokset ovat edelleen voimassa, ja toistan kiitokset myös tässä. Nimiä pitäisi mainita paljon, mutta on selvää, että (aakkosjärjestyksessä) James A. Aho, Johan Galtung ja Reijo Rinne ovat eniten auttaneet minua sekä tuotantonsa että henkilökohtaisen tuen muodossa. Muista, eri osa-alueita kommentoineista asiantuntijoista, haluan mainita erikseen professori Heikki Räisäsen, jonka ohjaus yhdellä osa-alueella oli niin tarkkaa ja vaativaa, että se vaikutti työhöni myös muilla osa-alueilla.

Kun tein viimeisiä korjauksia tähän teokseen, sain lukea uutisen Johan Galtungin kuolemasta (17.2.2024). Minulle Johan oli läheinen sekä ihmisenä että rauhantutkijana. Hän edusti siinä syvällisesti sitä perinnettä, johon tieteenalani kansainvälisen politiikan tutkimus oppihistoriallisessa alkukehityksessään nojasi: monitieteistä sodan ja rauhan kysymyksen pohdintaa.

Johan Galtung oli yksi rauhantutkimuksen (Peace Studies) perustajaisistä, heistä tärkein Pohjoismaissa. Hän ymmärsi rauhantutkimuksen tieteidenvälisenä normatiivisena ponnistuksena rauhan mahdollisuuksien kehittämiseen. Galtungilaisen lähestymistavan ydinasiana oli ongelmakeskeisyys. Nimenomaan sodan ja rauhan ongelman ja sen konkreettisten ilmentymien tutkimus. Se tarkoitti konkreettisen eturistiriitojen (konfliktien) ja väkivallan (sekä sodan että rakenteellisen väkivallan) ongelmien hahmottamista ja niiden rauhanomaisen ratkaisun kehittämistä. Yhteiskuntatieteitä yleensä ohjanneen ja ohjaavan pyrkimyksen teorianmuodostukseen eli säännönmukaisuuksien etsimiseen  sijalle Galtung tarjosi rauhantutkimusta säännönmukaisuuksia rikkovana ja purkavana tieteenä.

Rauhantutkijan oli elettävä aikansa ja ajankohtansa maailmassa ja hahmotettava siinä havaittavissa olevat vaarat ja ongelmat. Rauhantutkija ei voinut pysyttäytyä akateemisessa norsunluutornissa miettimällä korkealentoisia käytännöstä irtaantuneita teoreettisia viritelmiä. Sodan ja rauhan ongelmaa pohtiessaan rauhantutkijan tehtävänä oli vaihtoehtojen kehittäminen eturistiriitojen (konfliktien) väkivaltaisille ratkaisutavoille (sodalle). Galtungin usein käyttämä sanonta oli: ”Aina on olemassa vaihtoehtoja!” (There are alternatives!). Jopa rauhantutkijat ovat heittäneet tämän perinteen roskakoriin ja hokevat sotilaallisen turvallisuuden rautaista lakia pahimpien militaristien tapaan: ”Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan!” Jatkan tässä kirjassa galtungilaista opetusta, ja korostan tässä myös sitä, että ’sosiaalinen järjestys’ ei suinkaan tarkoita samaa kuin ’järjestys’ niin sanotussa ”laki ja järjestys” -ajattelussa. Sosiaalinen järjestys voi perustua vain vapaaseen ja vaihtoehtoja tuottavaan ajatteluun ja olemassa olevien  totuuksien vahvaan kritiikkiin.

Johan Galtung kirjoitti esipuheen vuonna 1998 ilmestyneeseen teokseeni. Nyt hän on poissa, mutta hänen viitoittamansa työ kuitenkin jatkuu. Sen on jatkuttava.

                                                                                                                                                                              Hämeenlinnassa ja Voltissa 22.2.2024

OSA I

Tutkimusasetelma

Luku 1

Sosiaalisen järjestyksen ideoiden yhteiskunnallinen tausta ja ideoiden yleiskuva

Tässä luvussa pohdimme aluksi kaaosta ja sen luonnehdintoja. Sen jälkeen katsomme, miten kaaos on ilmentynyt tutkituissa historiallisissa tapauksissa ja miten tie järjestykseen on niissä pääpiirteissään hahmotettu.

  • —
    •  

Seuraavissa luvuissa käydään tarkemmin läpi tutkimuskohteena olleita sosiaalisen järjestyksen ideoita. Teksti ei siis etene niin, että pyrkisin antamaan jotenkin ehjän kokonaiskuvan kustakin kulttuurista, tekstistä tai ajattelijasta. Siitä on tässä luvussa saatu riittävä yleiskuva. Nyt huomio kohdistuu sosiaalisen järjestyksen idean perusmalleihin. Ne ryhmitellään kahteen perusryhmään: periaateorientoituneisiin ja valtaorientoituneisiin sosiaalisen järjestyksen ideoihin.

Tämä kahtiajako heijastaa kahta tuttua vastakkaista ihmiskäsitystä. Ensimmäisen mukaan ihminen toimii moraalisesti oikein hyvyyttään, vapaasta tahdostaan. Toisen mukaan ihminen seuraa sosiaalisen järjestyksen normeja vain pakosta. Ensimmäisen mukaan ihmiset kykenevät elämään yhdessä ilman minkään yläpuolellaan olevan vallankäyttäjän ohjeita tai määräyksiä. Toisen mukaan tarvitaan poliittista valtaa, tai vaikkapa valtiota, joka lopettaa ihmisten taistelun toisiaan vastaan.

Periaateorientoituneet ideat eivät ole kaikki täysin samanlaisia. Niiden joukossa on kaksi eri tyyppiä. Niistä ensimmäinen on tavallaan puhdas malli, jossa ei tarvita mitään muuta keinoa sosiaalisen järjestyksen saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi – eettisen ohjeen seuraaminen riittää ja ihminen kykenee siihen vapaaehtoisesti. Toisessa tyypissä perusohjetta vahvistetaan jollakin muulla elementillä, joka ei kuitenkaan edusta poliittista valtaa ja vallankäyttöä. Se on eräänlainen apuidea, joka perustuu perusohjeeseen tai tukee sitä muuten tai on sitten vain seuraus perusohjeesta, sen arvokas ja ehkä jopa tavoiteltu tulos tietyssä historiallisessa tilanteessa.

Myöskään valtaorientoituneet ideat eivät ole samanlaisia. Eroja syntyy jo ihanteellisena pidetyn poliittisen organisoitumismuodon eli tarkoituksenmukaisen poliittisen yhteisön kohdalla. On organisaatiomalli mikä tahansa, sillä pitää olla hallitusvaltaa edustava johto – vanhoissa teksteissä yleensä ”kuningas”, josta on olemassa eri tyyppejä. Kolmanneksi itse vallankäyttö voi esiintyä eri muodoissa suostuttelevasta pelottelevaan ja pakottavaan valtaan. Lopulta huomioon on otettava myös ihanneyhteisön ulkosuhteet samoin kuin myös yhteisön sisäiset erottelut.

Aineistoa käydään läpi ja esitellään tämän jäsentelyn mukaisesti. Kukin tarkastelun kohteena oleva sosiaalisen järjestyksen idea, vaikkapa siis viisaan kuninkaan idea, esitellään niin että jokainen aineiston osa (Kiina, Intia ja niin edelleen) tuodaan siinä esiin, jos kyseisessä aineistossa on asianomaiseen ideaan liittyviä aineksia. Jossain tapauksessa kohteena oleva aineisto sijoittuu vain yhteen ideamalliin, jossain tapauksessa kohteena oleva aineisto esiintyy useammassa kuin yhdessä ideamallissa. Silloin sama teksti tai ajattelija on tarkastelun kohteena kussakin tapauksessa eri näkökulmasta, joskaan toistoa ei voi kokonaan välttää.

Katson, että sosiaalinen järjestys on tärkeä ihmiselämän ja nimenomaan sosiaalisen elämän ylläpitäjä, joten  sitä koskeva pohdinta on välttämätöntä. Sitä voi tehdä monella tapaa, ja uusia sosiaalisen järjestyksen ideoita voidaan kehittää. Tässä teoksessa ei anneta valmiita vastauksia, vaan esimerkkejä siitä, mitä pohdintaa sosiaalisesta järjestyksestä ja sen rakentamisesta on muinaisina aikoina tehty. Kannattaa muistaa, että sosiaalisen järjestyksen tarve on edelleen olemassa, ja se on pikemmin kasvanut kuin kadonnut. Ei meidän maailmamme ole suojattu mullistuksilta ja kaaokselta, mikä on opittu ymmärtämään ainakin keväästä 2022 alkaen. Kultainen nuoruuden viattomuuden aika on nyt ohi. Mutta elämä ei tämän jälkeen ole ainakaan liian helppoa. Sosiaaliselle järjestykselle on nyt suurempi tarve kuin koskaan ennen. Joku tosin saattaa kuvitella löytäneensä lopullisen ratkaisun sotilaallisesta voimasta. Tuo haave voi valitettavasti osua ehkä piankin oikeaan: saatamme todellakin elää lopun aikoja. Ihmiskunnan tuhoutuminen voidaan kuitenkin estää, sikäli kuin ihmiskunnan säilymistä pidetään toivottavana.

LOPPUSANAT

Olemme käyneet nyt läpi kohteeksi otetut vanhat kulttuurit, uskonnot ja ajattelijat, lyhyesti sanoen vanhan maailman aikana syntyneet tärkeät ja keskeiset tekstit. Tarkastelu on ollut eräänlaista  tekstien tarkasteluun sovellettua vertailevaa tutkimusta.

Näin ollen huomio on kohdistunut sosiaalista järjestystä koskeviin perusmalleihin, ei niinkään kohteina olleiden sivilisaatioiden, kulttuurien, uskontojen tai ajattelijoiden tekstien tarkasteluun ja esittelyyn (omissa luvuissaan). Olen halunnut korostaa yhteisiä tai samankaltaisia elementtejä, en kunkin tekstin tai sivilisaation ainutlaatuisuutta.

—

Sosiaalisen järjestyksen mallit: tiivistelmä

Tässä teoksessa käytetty vertailurakenne ja sen esiin nostamat sosiaalisen järjestyksen mallit voidaan tiivistää seuraavaan asetelmaan. Samalla siihen voidaan sijoittaa tutkitut tapaukset, tosin pienimmät ”maininnat” sivuuttaen.

A. PERIAATEORIENTOITUNEET MALLIT

Sosiaalinen järjestys perustuu joko 1) eettisen periaatteen vapaaehtoiseen seuraamiseen tai 2) eettisen periaatteen ja sitä tukevan elementin asettamiin velvollisuuksiin:

A1) Järjestyksen eettinen periaate

                      Dao (Kiina); Jumalan valtakunta (Jeesuksen opetukset); Dharma (Intia)

A2) Eettistä periaatetta tukeva elementti

                      Dharma ja kasti (Intia); Asha ja sopimus (Zarathustra); Toora ja kansallinen identiteetti (Juutalaisuus)

B. VALTAORIENTOITUNEET MALLIT

Sosiaalisen järjestyksen aikaansaaminen edellyttää 1) ihmiskunnan organisoitumista pienempiin tai suurempiin ryhmiin; 2) ansioitunutta hallitsijaa; 3) harkittua vallankäyttöä; 4) rauhanomaisia suhteita muiden yksiköiden kanssa:

B1) Ihannevaltio

                      Alueelliset valtiot (Platon ja Aristoteles; Mozi)

Maailmanvaltio (Kiina: kungfutselaiset ja legalistit; Kreikka: Aristoteles; Rooma: Cicero, Livius ja Vergilius)

                      Kirkkovaltio (Juudea: temppelivaltio; Kirkko)

B2) Ideaalinen hallitsija

                      Viisas hallitsija (Platon; kungfutselaiset; Aristoteles; Cicero; muinainen Israel; Kirkko)

                      Hallitsijan kasvatus (Platon; kungfutselaiset; Aristoteles; Cicero)

                      Sankarikuningas (Intia; Zarathustra; muinainen Israel; Livius ja Vergilius)

B3) Vallankäytön muodot

                      Pakottava valta (Aristoteles; kiinalainen legalismi; Kautilyan danda)

Poissulkemisen politiikka (Platon; Cicero; muinainen Israel, Juudean nationalismi ja Qumranin lahko; Zarathustra; Kirkko)

B4) Suhteet muihin poliittisiin yksiköihin tai ryhmiin

                      Voimapolitiikka (kiinalainen legalismi; Kautilyan danda)

                      Rauhanomaiset suhteet (kiinalainen mohismi; Platon; Aristoteles; kungfutselaiset)

Esitetyn tekstin ja myös kertyneen taustatiedon ja ymmärryksen perusteella olisi mahdollista löytää sosiaalisen järjestyksen ajatusmalleista sellaisia suuria linjoja, jotka eivät edellä ole tulleet mukaan tarkasteluun. Jätän sen kuitenkin lukijan tehtäväksi; samalla lukija voi vapaasti harkintansa mukaan luonnostella ja hahmotella sivilisaatioita koskevia omia tarkasteluja keskittymällä siihen sivilisaatioon, uskontoon tai ajattelijaan, josta on erityisesti kiinnostunut. Sellaisia töitä on itse asiassa olemassakin.

Onko vanha maailma mennyttä aikaa?

Noin kahden tuhannen vuoden aikaperspektiivi johtaa helposti ajattelemaan sitä, että vanhan maailman tarkastelussa on ainoastaan historiallisen kiinnostavuuden arvo, jos sitäkään. Kun olemme eläneet jo kauan uutta aikaa, ja maailmamme on monella tapaa erilainen kuin kaksi-kolmetuhatta vuotta sitten, voimme tuon menneisyyden unohtaa. Vai voimmeko?

Käytetty aineisto on kieltämättä vanhaa. Tekstit on kirjoitettu kauan aikaa sitten ja suullisenkin tradition kirjallinen muoto on joka tapauksessa vanhaa aikaa sekin. On kuitenkin havaittava, että eivät itse ajatukset ole historian saatossa kadonneet. Pikemmin ne ovat yllättävän tuttuja nykyaikanakin. On kysymys semmoisesta kulttuurisesta, uskonnollisesta ja aatteellisesta perinnöstä, joka on keskeisellä tavalla mukana nykypäivän ajatusmaailmassa ja keskusteluissa.

Vanhana aikana syntyneet kulttuurit, uskonnot ja aatteet ovat nykyisten kulttuurien tai sivilisaatioiden peruskiviä. Menneisyys elää meissä kaikissa, ja siinä on tietenkin perintöä myös muista kuin tässä teoksessa käsitellyistä asioista ja kehityspiirteistä. Vanha aines on moneen tapaan siivilöitynyt ja valikoitunut nykypäivään tultaessa. Vanhaa ainesta on koko ajan tulkittu, muokattu ja uudistettu. On tietenkin selvää, että pääsääntöisesti tunnetaan ja tunnustetaan vain oman sivilisaation perintö. Muista tiedetään varsin vähän.

Oman sivilisaation perinne näkyy nykypäivässä sen vuoksi, että kyseiset ajattelijat, ajatukset ja tekstit koetaan sellaiseksi kulttuuriseksi perinnöksi, joka halutaan säilyttää ja jakaa vielä tuleville sukupolville. Perinne ja sen alkuperäiset edustajat esiintyvät kirjoissa, tutkimuksissa, kouluopetuksessa, uskonnollisissa menoissa ja kirkoissa. En ole itse yrittänyt osoittaa edes pinnallisesti, miten perinne on jatkunut, kasvanut ja kehittynyt vuosisatojen ja vuosituhanten saatossa. Itse alkuperäiset tekstit ovat säilyneet sellaisinaan. Mutta niitä luetaan ja tulkitaan koko ajan uudestaan, kuten historian suhteen tehdään aina.

Ei tietenkään voida kiistää sitäkään, etteivätkö vanhat ideat olisi ajan myötä muuttuneet ja kehittyneet tai etteikö myös uusia ideoita olisi tullut kuvaan mukaan. Voi olla niinkin, että myöhemmin sama idea keksitään tai esitetään uudelleen, ehkä uusin sanoinkin. Silloin ei välttämättä ole niin, että vanhan ajan idea sellaisenaan vaikuttaisi uuteen. Joissain ja monessakin tapauksessa vanhan maailman aikana kirjoitettuja tekstejä on olemassa, mutta tuskin niitä kovin paljon luetaan. Esimerkiksi Raamattu löytynee monen kodin kirjahyllystä edelleen, mutta kovin moni ei sitä päivittäin lue.

On kuinka tahansa, on selvää, että sosiaalisen järjestyksen peruskysymyksiä pohditaan myös nykypäivänä, ja käytettävissä oleva ymmärrys ja tieto vastausten antamisessa ovat peräisin myös saadusta ja tulkitusta perinteestä. Tässä mielessä vanha maailma ei ole kadonnut eikä kuollut: se elää yhä keskuudessamme, tunnustetaan se tai ei. Varmasti jokainen sukupolvi puhuu asioista omalla kielellään ja omalla tavallaan. Pyörä keksitään aina uudelleen ja uskotaan, että se on sekä ainutlaatuinen että muutenkin ennennäkemätön. Jokainen elää sitä hetkeä mitä elää, ja se hetki on tietysti aina ainutlaatuinen. Siinä ei ole mitään väärää, kukin elää vain omaa aikaansa, mutta kohtaa kysymyksiä ja ongelmia, joita on kohdattu ja pohdittu ennenkin. Siitä ei välttämättä tarvitse olla tietoinen, elämä kehittyy ja monimutkaistuu koko ajan ja sen vuoksi siinä on elettävä mukana.

Näyttää kuitenkin siltä, että eettisten ohjeiden seuraamista ja ihmisen moraalista kykyä edustavat sosiaalisen järjestyksen ideat ovat selvästi heikentyneet vanhaan aikaan verrattuna. Ne näyttävät jopa hävinneen kilpailun. Uuden ajan ihminen ja hänen järkensä eivät tunnu luottavan ihmisen hyvyyteen eivätkä halukkuuteen vaativien eettisten normien seuraamisessa. Jopa uskonnolliselta ajattelulta on kadonnut usko itseensä, sekin on pitkälle omaksunut valtaorientoitunutta perinnettä. Ihmiskäsitys on muuttunut kovin materialistiseksi ja kovaksi. Jumala ei ole enää linnamme, Jumalan sijasta turvaa haetaan aseista. Voimaan vastataan vain voimalla, ja kirkon sijasta lennetään rukoilemaan turvaa Washingtonista.

Uutena aikana ja nykypäivänä uskotaan politiikkaan ja poliittisen organisoitumiseen sekä vallankäytön voimaan. Ihmisen kyvyttömyys rauhanomaiseen sosiaaliseen elämään on tullut yleisesti jaetuksi totuudeksi. Yhteisöllisyyden perään toki itketään, mutta sen katsotaan vähintään vaurioituneen pahoin ihmisen itsekkyyden ja aineellisten arvojen paineissa.

Tulevaisuus

On selvää, että ihmiskunta on itsensä pahin uhka. Sosiaalinen järjestys on myös tulevaisuudessa ihmiskunnan suurin ja vakavin haaste. Ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen ei voi olla toiveikas, eikä ole enää itsestään selvää että ihmiskunnan tulisi säilyä enää pidempään. Se on tuhonnut tehokkaasti muita maailmoja – ihmiskunta voisi sanoa: ”Olen Kuolema, maailmojen tuhoaja” – ollen valmis tuhoamaan itsensäkin, yhden keskeisistä elollisista maailmoista sekä kattavasti että lopullisesti.

Elämme melkoisen kaaoksen ja myllerryksen aikaa. Se mikä pysyy, on sosiaalisen järjestyksen, ihmisten yhdessä elämisen ongelma. Koko ajan on asetettava ja asetetaan kysymyksiä siitä, miten eteenpäin. Mitä on tehtävä? Sosiaalista järjestystä ja sen rakentamista ei voi koskaan unohtaa, koska ihmiselämä ei varsinkaan sosiaalisessa merkityksessä koskaan pääse ikuiseen rauhaan ja järjestykseen.

Sen vuoksi mitään ei pidä ottaa valmiina. On syytä pysähtyä ajattelemaan mitä sosiaalinen järjestys on, miten ja millaiseksi se voidaan rakentaa nyt meidän maailmassamme. Mikä rakennelma on vahva ja pitkäikäinen? Tämä pohdinta on vaikeampaa kuin koskaan ennen. Nyt joudutaan ottamaan huomioon esimerkiksi talouselämä ja siten aineelliset arvot paljon voimakkaammin kuin vanhan maailman tai edes uuden ajan alkupuoliskon aikaan. Myös toimijakenttä ja ihmisten elämään vaikuttavan toiminnan sisältö on monimutkaistunut: valtioiden rinnalle ja jopa niiden yläpuolelle on ilmaantunut poliittisen valvonnan ulkopuolella olevia toimijoita kuten monikansallisia yrityksiä ja pääoman isänmaattomia keskuksia.

Kaiken lisäksi keväällä 2022 keskinäiseen riippuvuuteen ja rauhanomaiseen kanssakäymiseen perustunut kehittynyt aikakausi päättyi. Ihmiskunta siirtyi pitkäaikaiseen ”sotivien valtioiden” tai ”sotivien suuralueiden” aikakauteen. Se tarkoittaa sitä, että sekä sosiaalinen että kansainvälinen järjestys nojaa vain aseelliseen voimaan. Onko se toivottava maailma? Kuinka kestävä se on? Mitä se vaatii? Säilyykö luonto ja ilmasto, mutta ihmiskunta kuolee?

En pysty vastaamaan kysymyksiin. Tuskin kukaan ”asiantuntijakaan” siihen pystyy. Sen vuoksi ei ole muuta mahdollisuutta kuin opiskella ja pohtia sosiaalisen järjestyksen ongelmaa. Ihminen ei voi elää ilman sosiaalista järjestystä – siis sosiaalista elämää – ainakaan kovin pitkään.    

Ehkä olisi mahdollista nostaa oikeaan arvoonsa se ajatteluperinne, jossa korostetaan sosiaalisen elämän periaatteellisten ja siis eettisten ohjeiden merkitystä poliittisen vallan ja erityisesti pakottavan sotilaallisen vallan sijasta. Sillä tiellä on mahdollisuus sivilisaatioiden väliseen vuorovaikutukseen, eikä se sulje pois myöskään valtaorientoituneen ajattelun eräitä muotoja kuten kasvatusta, jos siinäkin uskallettaisiin palata periaateorientoituneeseen ajatteluun, siis ihmisen ja ihmisyyden kehittämiseen.

Post Navigation

Perjantai 22.3.2024

Tiistai 18.6.2024

818 kommenttia On KAAOKSESTA JÄRJESTYKSEEN –SOSIAALISEN JÄRJESTYKSEN IDEAT SIVILISSATIOIDEN SYNTY- JA KEHITYSVAIHEISSA