Julkaisin tämän Uuden Suomen blogeissa 16.3.25. Yritän pohtia siinä miten Trumpin politiikan erilaiset piirteet voisivat liittyä samaan kokonaisuuteen. Poliittisessa realismissa valtio ajaa kansallista etuaan ja tekee sen harkintansa mukaan jokaisella hetkellä ja jokaisessa paikassa tilannekohtaisten tarpeiden, vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaan. Yhdessä paikassa voi siis tehdä yhtä, toisessa toista — mutta koko ajan tavoitellen menestystä ja onnistumista valtapolitiikassa, taistelussa vallasta. Usein tätä toimintaa pyritään ”myymään” yleisölle vastaanottajan hyväksymän retoriikan avulla (olemme maailmanrauhan, demokratian, Jumalan, läntisten arvojen, jne puolella), mutta joskus se …
Kuukausi: maaliskuu 2025
Tässä jutussa näen rauhanomaisen yhteistyön ja kanssakäymisen kansainvälisen politiikan eli valtioiden välisen suhteen pääsääntönä. Sota on ihmiskunnan historiasta vain pieni osa. Historiantutkimus on kohdistanut huomion vain sotiin ja sotasankareihin, mutta unohtaa se, että kunkin sodan aikana suurin osa ihmiskuntaa on sodan ulkopuolella, siis eläää ”rauhaa”. Jopa ns. maailmansodat olivat käytännössä eurooppalaisia suursotia, suurin osa ihmiskuntaa oli niiden ulkopuolella. Puhun ’rauhan’ sijasta kansainvälisestä poliittisesta järjestyksestä. Se voi perustua esim. diplomatiaan, kansainväliseen oikeuteen ja kauppaan. Mutta siinä on mukana myös sota tai …